Ideakappeli
Tampereen seurakuntien ja Lempäälän seurakunnan yhteinen kappeli sijaitsee Kauppakeskus Ideaparkissa
– Ideakappeli on hiljainen huone, jossa voi hiljentyä ja istahtaa hetkeksi rauhoittumaan ostosten teon lomassa. Tila palvelee kauppakeskuksen asiakkaita, yrittäjiä ja työntekijöitä, kertoo pastori Juha Mattila Tampereen seurakuntien yhteiskunnallisesta työstä.
Kauppakeskus on antanut kappelin käyttöön 19 neliön tilan Ideaparkin Vanhasta kaupungista. Ideakappeli on avoinna kauppakeskuksen aukioloaikoina.
Tampereen seurakunnista Ideaparkin kauppakeskuksessa vuoden 2010 alusta päivystävät pastori Ilkka Hjerppe ja diakoniatyöntekijä Sisko-Helena Miettinen.
– Olemme läsnä, kuljeskelemme ihmisten parissa ja kohtaamme niitä ihmisiä, jotka haluavat keskustella. Tämä tehtävä on kantapään kautta oppimista meille työntekijöillekin. Kokeiluvaiheessa päivystetään muutama tunti viikossa, kertoo Tampereen seurakuntien yhteiskunnallisen työn johtaja, pastori Ilkka Hjerppe, joka päivystää kauppakeskuksessa diakoniatyöntekijä Sisko-Helena Miettisen kanssa. Lempäälän seurakunnasta päivystysringissä on kuusi työntekijää.
Hjerppe kertoo, että Ideakappelin suunnitteluvaiheessa Tampereen seurakuntien yhteiskunnallinen työ on vaihtanut kokemuksia eurooppalaisten kauppakeskustyöntekijöiden kanssa.
– Esimerkiksi Itävallassa, Englannissa ja Ruotsissa on tehty työtä kauppakeskuksissa paljon pidempään kuin meillä Suomessa.
Piispa Repo siunasi Ideakappelin
Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo avasi ja siunasi kappelin pienessä hartaushetkessä lauantaina 21. marraskuuta 2009.
– Kappeli tarjoaa hyvän mahdollisuuden hiljentyä hetkeksi vilkkaan kauppakeskuksen rauhallisessa sopessa. Kappelissa voi myös kohdata seurakunnan työntekijän, sanoo piispa Repo.
Piispan mukaan kauppakeskuksessa oleva kappeli voi helpottaa ihmisen pyhän kaipuuta ja antaa sille tilaa.
– Pyhä saattaa jäädä helposti muiden asioiden alle. Jos pyhän ja arjen ero katoaa ihmisen elämässä, menetetään jotakin hyvin tärkeää. Usko luo yhteisön, ja pyhä yhdistää ihmisiä.
Seurakunta tuli ihmisten keskelle
Lempäälän Kehitys Oy:n kehitysjohtaja Timo Palander on iloinen, kun hiljainen huone viimein saatiin kauppakeskukseen. Ideaparkin suunnitellut arkkitehti piirsi kirkon Vanhaan kaupunkiin, mutta hanke ei toteutunut rakennusvaiheessa.
– Seurakunnan on tultava ihmisten keskelle. Uskon, että monilla on tarve hiljentyä. Kappeli on hieno ja merkittävä mahdollisuus ihmisten kohtaamiseen, miettii Palander, yksi Ideakappelin puuhamiehistä.
Ideaparkissa käy vuosittain noin seitsemän miljoonaa asiakasta. Yhden lauantaipäivän aikana saattaa olla yli 20 000 kävijää. Joukossa on myös paljon turisteja.
Lisäksi kappeli ja seurakunnat palvelevat kauppakeskuksen työyhteisöä, johon kuuluu yhteensä noin 1200 yrittäjää ja työntekijää.
– Kiireinen joulun aika ja kauppojen sunnuntaiaukiolon vapauttaminen ovat isoja haasteita työntekijöiden ja varsinkin pienyrittäjien jaksamisessa. Kappeli ja seurakuntien läsnäolo voi lisätä työhyvinvointia, miettii Palander.
Liikekaupungin pormestari Eero Lehtinen on myös mielissään Ideakappelin syntymisestä.
– Seurakunnan läsnäolo on tietysti paljolti kiinni siitä, kuinka paljon tänne on mahdollisuus lähettää työntekijöitä. Itse lupaan levittää ahkerasti viestiä kappelista kauppakeskuksen kävijöille. Toivon, että mahdollisimman moni löytäisi tiensä kappeliin.