2 500 haki kirkon kesätöihin

Tampereen seurakuntien kesätyöhaku päättyi helmikuun lopussa. Kaikkiaan kirkon kesätöihin haki runsaat 2 500 henkeä. Heistä 1 430 haki hautaustoimeen.

Seurakunnat palkkaavat myös kesäteologeja ja -kanttoreita, leirikeskuksiin isäntiä apuisäntiä ja apuemäntiä, kesäkerhoihin ohjaajia, leireille apuohjaajia, asiointi- ja ulkoiluapua vanhuksille ja Lasten katedraaliin soittotaitoisia työntekijöitä sekä vahtimestareita kirkkoihin.

Kaikkiaan Tampereen seurakunnat palkkaavat tänä kesänä noin 200 kausityöntekijää.

Tommi Eskosen ensimmäiset työpäivät viime keväänä sujuivat Kalevankankaan hautausmaata siistien. Kuva: Hannu Jukola

Tulevia tapahtumia

Hervannan Lähetysviikko käynnistyy toivelaulutorilla

Kauppakeskus Duossa järjestetään lauantaina 13.3. lähetysviikon alkamisen kunniaksi kello 10 lähtien toivelaulutori, jossa lauluryhmät esittävät yleisön pyytämiä hengellisiä kappaleita. Mukana ovat Virsilauluryhmä, Viestiveljet, Tilkkuset ja Kristittyjen Teekkarien Musiikkiryhmä. Hervannan kirjastossa aukeaa jo tiistaina 9.3. lähetysnäyttely.
Koko ohjelma, pdf-tiedosto

Pidetään yhtä -tapahtumassa viihtyy koko perhe

Pidetään yhtä -perhetapahtuma tarjoaa kivaa tekemistä koko perheelle. Tempaus järjestetään 14. maaliskuuta kello 15–17 Hallilan seurakuntakodilla, osoitteessa Männikönkatu 2.
Tapahtumassa voi tavata seurakunnan työntekijöitä ja olla arkienkeli tukemalla Yhteisvastuukeräystä. Toimintaa on koko perheelle sisällä ja ulkona.

Tilaisuus alkaa yhteisellä hartaushetkellä. Askartelemaan ja rastipolulle pääsevät kaikki halukkaat. Pihalla on myynnissä makkaraa ja lettuja, sisällä voi istahtaa kahvioon. Yhteisvastuuta voi kannattaa myös ostamalla myyntituotteita tai onginnan muodossa.

Päiväkerhojen ilmoittautuminen käynnissä

Ilmoittautuminen elokuussa 2010 alkavaan kerhotoimintaan tapahtuu 15.2.–16.4.2010. Ryhmiin voidaan ilmoittaa 4–6 -vuotiaat sekä 31.7.2010 mennessä 3 vuotta täyttäneet lapset. Lue lisää ja ilmoittaudu.

Lähetä palautettaNuoretMateriaalipalveluNuoret aikuiset
Tampereen ev.lut. seurakunnat, Näsilinnankatu 26, PL 226,  33101 Tampere.
Puhelin (03) 219 0111

14.3. Elämän leipä

Neljäs paastonajan sunnuntai

Ruokkimisihme (Joh.6:1–15) nostaa arkisen asian tapahtumien keskiöön. Leipä on yltäkylläisyydessä elävälle itsestään selvä peruselintarvike. Jotain leivän siunauksellisuudesta voi kuitenkin tuntea, kun saa tuoksuvan tuoreen leivän käsiinsä. Suuret asiat näyttävät vähäpätöisiltä – siitä kertoo sekin, että ihmeen ainekset tuo paikalle lapsi.

Osallistu yhteisvastuutapahtumiin!

Virkatodistuksen tilaus

Verkkopastorilogo

Liity kirkkoon

http://www.laiturille.fi/