Lapsen kanssa

 

Nämä sivut täydentyvät päivähoidon uskonto- ja katsomuskasvatukseen liittyvillä asioilla kevään aikana.

 


Asiakaspalautteen tuloksia

Lokakuussa 2011 lähetettiin sähköinen asiakaskysely kaupungin päiväkoteihin. Vastauksia saatiin kaikkiaan 37, joista osa on koko päiväkodin yhteisiä, osa on yksittäisen työntekijän tai ryhmässä toimivan työparin palautteita.
Kyselyssä kartoitettiin erityisesti kokemuksia ja toiveita päivähoidon uskonto- ja katsomuskasvatukseen liittyvästä koulutuksesta, päiväkotikummitoiminnasta, kotikirkkovierailuista, joulun- ja pääsiäisajan kirkkohetkistä sekä Lasten katedraalin toiminnasta.
Koulutus
Vastaajista 37% oli osallistunut päivähoidon uskontokasvatusta pohtivaan koulutukseen.  Kaikki vastauksissa mainitut koulutukset olivat useamman vuoden aikana seurakunnan joko yksin, tai kaupungin kanssa yhteistyössä järjestämiä.   Kaikki vastanneet katsoivat koulutusten vastanneen tarkoitustaan. Vastaajat käyttivät ilmaisuja ”tosi hyvä”, ”monipuolinen”, ”tarpeellinen”, ”erittäin valaiseva”.
Lisäkoulutusta toivottiin uskontokasvatuksen toteutumiseen päivähoidossa, monikulttuurisuuden tuomiin kysymyksiin, perustietoon kirkkovuodesta, lasten uskontoon liittyvistä, vaikeiksi koetuista kysymyksistä ja konkreettisista menetelmistä ja ”vinkeistä” mm. materiaaleista ja lauluista.
Kotikirkko vierailuille oli osallistunut puolet vastaajista. Vierailut oli koettu lapsia osallistaviksi, elämyksellisiksi ja ammattitaidolla toteutetuiksi.  Samalla todettiin, että vierailut ovat olleet myös historia- ja taidekasvatusta lapsille.
Joulu- ja pääsiäiskirkkohetkiin Lasten katedraalissa oli vastanneista osallistunut 78% ja päiväkodin lähikirkossa tai seurakuntakodilla 92 %. Vastanneet kiittivät kirkkohetkien tunnelmaa, lapsilähtöisyyttä ja sitä, että tilaisuudet ovat ”tuoneet kirkon ja uskon lämpimästi lähelle”.  Toiveena on, että tilaisuuksissa huomioidaan aina lasten osallistuminen, toiminnallisuus, kauneus ja konkreettisuus.  Tilanteiden suunnittelussa mukana olemisen vastaajat kokivat mielekkääksi ja itselleen ja työlleen merkitykselliseksi.
Kaikki vastaajat, joilla oli kokemus päiväkotikummitoiminnasta, katsoivat sen niveltyneen luontevaksi osaksi päiväkodin kokonaistoimintaa ja kokivat sen myös tukeneen päiväkodin uskontokasvatuksen tavoitteita. 
Kummin toiminnan koettiin myös muuttaneen omaa näkemystä uskontokasvatuksesta ja sen toteutuksesta lapsiryhmässä. Vastaajat käyttivät ilmaisuja laajentunut, miellyttävästi arkipäiväistynyt, monipuolistunut. He kokivat myös saaneensa varmuutta ja uskallusta itselleen omaan työhönsä.
Hankaluutena vastaajat ovat kokeneet henkilökunnan vaihtumisen päiväkodeissa, jolloin kummin kanssa pidempään yhteistyötä tehnyt työntekijä siirtyy tietoineen ja kokemuksineen pois vanhasta työyhteisöstään.
Lasten Katedraalissa oli lapsiryhmänsä kanssa käynyt suurin osa kysymykseen vastanneista (77%).  Tilaisuudet oli koettu erittäin antoisiksi niin lapsille kuin aikuisillekin.  Tilaisuuksia kuvattiin sanoilla, ”kaikin puolin kaunis, ihana, lapsilähtöinen, ehyt kokonaisuus, elämyksellinen”. Kokonaisuuden eteen nähtyä vaivaa ja ammattitaitoa arvostettiin. Lasten katedraalivierailut ovat vastaajien mielestä tukeneet päiväkodin kasvatusta syventäen uskontokasvatusta ja antaen tietoa kirkkovuoden juhlista. Useissa vastauksissa kerrottiin myös, että katedraalivierailun jälkeen aiheen työstäminen ja keskustelu on jatkunut luontevasti päiväkodissa.

Kyselyssä pyrittiin myös selvittämään ryhmille parhaiten sopivat ajat Katedraalivierailuille. Pääosalle sopivin aika on 9.30-10. Tämä aiheuttaa ymmärrettävästi ruuhkaa ryhmien varauksissa juhla-aikoina. Tästä seuraa myös se, että katedraaliin ei voi jäädä lasten kanssa kiertämään oman tilanteen jälkeen, koska seuraava lapsiryhmä tarvitsee tilan.
Asiakaspalautteen lopussa kysyttiin vastaajien ajatuksia päivähoidon ja seurakuntien varhaiskasvatuksen yhteistyöstä.
Vastauksia tuli 20. Kuudessa katsottiin yhteistyön oleva mielekästä, toimivaa, jopa erinomaista ja toivottiin sen jatkuvan edelleen. Kolmessa vastauksessa esitettiin toive laajemmastakin yhteistyöstä


Kaiken kaikkiaan asiakaskyselyymme vastanneet ovat tyytyväisiä päiväkotinsa ja seurakunnan yhteistyöhön ja toivovat sitä myös lisää oikeastaan kaikilla osa-alueilla: koulutuksessa, kummitoiminnassa ja kirkkohetkissä. Toive asettaa haasteet työllemme ja sen priorisoinnille lähivuosien supistuvien resurssien keskellä. Miten pystymme vastaamaan kysyntään nyt ja tulevaisuudessa laadukkaasti ja tasapuolisesti eri puolilla kaupunkia?


Tulosta sivu
Tampereen ev.lut. seurakunnat, Näsilinnankatu 26, PL 226, 33101 Tampere | p. (03) 219 0111 | etunimi.sukunimi@evl.fi