Harjun lasten ja nuorten kuorotHarjun lastenkuoron logo

Harjun Lapsikuoro

Harjun Lapsikuoro on tarkoitettu alakouluikäisille lapsille. Kuoro kokoontuu keskiviikkoisin klo 16-17
(1-3 luokkalaiset) ja klo 17-18 (4-6 luokkalaiset) Lamminpään Rauhanportilla, 25.8. alkaen.
Kuoroa johtaa kanttori Lasse Kautto, puh. 050-3460431. Kuorossa on reilut kolmenkymmentä reipasta laulavaista lasta, ja se esiintyy seurakunnan eri tilaisuuksissa. Kuoro järjestää myös omia konsertteja, retkiä ja leirejä.
Kuoro palkittiin II palkinnolla joulukuussa 2009 Tampereella toisen kerran järjestetyn Aamulehden Moron, Yle/Tampereen radion sekä seurakuntayhtymän järjestämässä joululaulukilpailussa

Harjun Heleät (Nuorisokuoro)

Harjun Heleät on perustettu vuonna 2002 ja elvytettiin uudestaan vuonna 2005. Kuoro on tarkoitettu yläkouluikäisille sekä vanhemmille nuorille. Kuoroon pääsee koelaulun perusteella, ja tällä hetkellä siinä laulaa kolmisenkymmentä 13-17 vuotiasta tyttöä. Kuoro laulaa vaativampia lauluja kuin Lapsikuorossa, erityisesti moniäänisiä lauluja pyritään ottamaan ohjelmistoon.
Harjun Heleät harjoittelevat syyskaudella 2010 (26.8. alkaen) torstaisin klo 17-18.30 Lamminpään Rauhanportilla.
Kuorolaiset valitaan koelaulun kautta, joka on to 19.8. klo 17 Rauhanportilla. Kuoroa johtaa kanttori Lasse Kautto, puh. 050-3460431.
Kuoro laulaa seurakunnan eri tilaisuuksissa, käy kuoroleireillä sekä tekee esiintymismatkoja myös ulkomaille.
Kevätkaudella 2008 kuoro teki matkan Wieniin ja Bratislavaan, osallistuen The 3rd Sacred Music Festivaaliin, kuorokatselmukseen, ja se palkittiin siellä pronssisella leimalla.
Kevätkaudella 2008 kuoro teki matkan Wieniin ja Bratislavaan, osallistuen The 3rd Sacred Music Festivaaliin, kuorokatselmukseen ja se palkittiin siellä pronssisella leimalla.
Keväällä 2010 kuoro teki ikimuistoisen esiintymis- ja kilpailumatkan Italiaan (bussilla!) osallistuen Il Garda in Coro-tapahtumaan. Kuoro sai hyvät arvostelut konsertissa Garda-järvellä.

Tampereen ev.lut. seurakunnat, Näsilinnankatu 26, PL 226,  33101 Tampere.
Puhelin (03) 219 0111