Musiikki Harjun seurakunnassa
Musiikki on mukana ihmisen arjessa kuin juhlassa. Seurakunnassa se on olennainen osa jumalanpalvelusta ja kirkollisia toimituksia. Se rikastuttaa erilaisia tapahtumia ja tilaisuuksia.
Musiikki tarjoaa harrastusmahdollisuuden ja tilaisuuden palvella muita ihmisiä.
Harjun seurakunnassa on vilkasta musiikkitoimintaa läpi vuoden. Kuoroja ja musiikkiryhmiä on kaikenikäisille harrastajille. Useita näistä ryhmistä ohjaavat seurakunnan kanttorit. Musiikki toteutuu myös kanttoreiden soittamana ja laulamana messuissa, toimituksissa, konserteissa ja yhteislaulutilaisuuksissa.
Hetki elämää-
surun ja toivon musiikkia

levy on nyt ilmestynyt. Harjun Kanttorikvartetti (Sanna Vihervirta, Tarja Laitinen, Ville Karhula ja Lasse Kautto) ovat koonneet levylle uudempaa suomalaista surumusiikia.
Innoituksen levyn tekemiseen ovat antaneet Lamminpään kappelin pyhäinpäivän musiikkihetket sekä siunaustilaisuudet.
Levyllä on musiikkia niin tuntemattomilta kuin tunnetuilta säveltäjiltä kuten Petri Laaksoselta, Pekka Simojoelta ja Lasse Heikkilältä.
Mukana on myös tamperelaisten kanttoreiden Pekka Mäntymaan, Tuomas Laadun ja Martti Syrjäniemen lauluja.
Levyllä on á cappella- lauluja, urkumusiikkia ja yksinlauluja pianon sekä urkujen säestyksellä. Pianosäestyksistä vastaa Maila Böhm ja viulustemmoista Anna-Julia Peippo. Huilua soittaa Sanna Vihervirta.
Levyn on tuottanut Harjun seurakunta. Levyn tuotto menee Harjun ystävyysseurakunnan Tallinnan Peetelin toiminnan tukemiseen.
Levyn hinta on 15 €. Levyä voi ostaa Hajun seurakunnan kirkoilta sekä lähetyskauppa Taskusta (Kauppakatu 13).