Harju jakautuu kolmeen kirkkopiiriin
Harjun seurakunnalla ja Länsi-Tampereella ei ole yhtä keskusta vaan koostumme alueista. Meillä on kolme pientä ja persoonallista kirkkoa hyvin sijoittuneena Pispalassa, Tesomalla ja Lielahdessa. Epävirallisesti voimme puhua kolmesta kirkkopiiristä, joiden vaikutusalueella on seurakuntataloja tai toimipisteitä.
Alueneuvostoja, jotka koostuvat seurakuntalaisista ja alueen työntekijöistä, on Pispalassa, Tesomalla, Haukiluomassa, Lamminpäässä ja Lielahti-Lentävänniemessä. Alueneuvoston puheenjohtaja on luottamushenkilö/maallikko. Oman alueesi luottamushenkilöt ja työntekijät löydät yhteystietovalikosta.
Seurakuntalaiset ovat vapaita osallistumaan toimintoihin millä alueella tahansa. Aluetoiminnan tarkoitus on jalkautua ja olla lähellä seurakunnan alueella asuvia.
Alueilla ei ole toisiinsa nähden erityisasemaa. Pispalan kirkko on kuitenkin Harjun seurakunnan suurimpana kirkkona paikka, jossa koko seurakuntaa koskettavat suuremmat tapahtumat voidaan järjestää. Se on vuonna 1907 valmistuneen Viivi Lönnin suunnitelman Pispalan rukoushuoneen, sittemmin kirkon, perillinen. Puukirkko paloi kynttilänpäivänä vuonna 1968.