Yhteinen kirkkovaltuusto
Yhteinen kirkkovaltuusto (YKV) käyttää seurakuntayhtymän ylintä päätösvaltaa.
Siihen valitaan joka neljäs vuosi yleisillä seurakuntavaaleilla edustajat jokaisesta paikallisseurakunnasta seurakunnan jäsenmäärän mukaisessa suhteessa. Nykyisen yhteisen kirkkovaltuuston toimikausi on alkanut vuoden 2007 alusta.
Yhteinen kirkkovaltuusto kokoontuu viidestä kuuteen kertaan vuodessa. Se päättää seurakuntayhtymän keskeisistä asioista kuten toimintasuunnitelmasta ja talousarviosta, käsittelee toimintakertomuksen ja vahvistaa tilinpäätöksen. Kirkkovaltuusto päättää myös tuloveroprosentista, merkittävistä investoinneista ja eräiden johtavien viranhaltijoiden valinnoista.
Yhteinen kirkkovaltuusto kokoontuu Näsin seurakuntasalissa, osoitteessa Näsilinnankatu 26. Valtuuston kokoukset ovat julkisia.
Kokoonpano toimikautena 2007-2010
Yhteisessä kirkkovaltuustossa on 61 jäsentä. Puheenjohtajana toimii vuosina 2009-2010 työterveyslääkäri Matti Sääksi.
Pöytäkirjat ja esityslistat
Yhteisen kirkkovaltuuston ja yhteisen kirkkoneuvoston esityslistat laitetaan seurakuntayhtymän internet-sivuille seuraavana päivänä siitä, kun ne on postitettu valtuuston ja neuvoston jäsenille. Ne löytyvät pöytäkirjat ja esityslistat-sivulta.
Yhteisen kirkkovaltuuston jäsenet seurakunnittain:
Aitolahden seurakunnasta
-
Karhola, Anne
-
Kestilä, Tapio
-
Käpylä, Tarja
-
Päätalo, Heikki
Harjun seurakunnasta
-
Järvinen, Asko
-
Koivisto, Marja
-
Lahti, Pirkko
-
Petäjä, Jukka
-
Pälä, Anni
-
Pöyhönen, Laura
-
Raittila, Raili
-
Rauhala, Leena
-
Skyttä, Juha-Pekka
-
Suojanen-Nirvi, Elina
Hervannan seurakunnasta
-
Aarnio, Antero
-
Alajoki, Asko
-
Koivisto, Sirpa
-
Kuusela, Viivi
-
Simelius, Maija
-
Valmari, Antti
Härmälän seurakunnasta
-
Asumaniemi, Hellä
-
Kanervo, Esko
-
Lehtinen, Pia
-
Mäki, Kalle
Kalevan seurakunnasta
-
Autio, Hanna-Leena
-
Jumppanen, Piippa
-
Liukko, Anja
-
Luokkala, Anni
-
Nasib, Karin
-
Salonen, Kari
-
Sompa-Hokkanen, Riitta
Messukylän seurakunnasta
-
Ahjosaari, Sanna
-
Attila, Marja
-
Heinivaho, Matti
-
Jaakkola, Mai Britt
-
Karttunen, Elina
-
Koivisto, Kaarlo
-
Käkelä, Valto
-
Rantala, Maire
-
Roivainen, Irene
-
Silfverhuth, Leena
-
Siren, Elina
Pyynikin seurakunnasta
-
Alaja, Riitta
-
Koskinen, Riitta
-
Nurisalo, Eija
-
Punkari, Antti
Ruotsalaisesta seurakunnasta
-
Cederqvist, Hans
-
Törn, Tage
Teiskon seurakunnasta
-
Kinnunen, Tuija
-
Sääksi, Matti
-
Tarkkala, Janne
Tuomiokirkkoseurakunnasta
-
Kankare, Juhani
-
Karvo, Marja
-
Parkkinen, Veikko
-
Suni Pentti
-
Viitaniemi, Leena
Viinikan seurakunnasta
-
Hartikainen, Teemu
-
Liljeroos, Pertti
-
Niemenmaa, Marjo
-
Rannisto, Ari
-
Sippola, Marja-Leena
Vaalilautakunta suhteellisten vaalien toimittamista varten
-
Esko Kanervo, tekn.lis., varajäsen: Teemu Hartikainen, TkT, lehtori
-
Anja Liukko, pääluottamusmies, varajäsen: Marjo Niemenmaa, elektroniikka-asentaja
-
jäsen: Antti Punkari, ekonomi, varajäsen: Elina Suojanen-Nirvi, yhteyspäällikkö