Kristittyjen ykseys kokoaa

Ekumenia on kristittyjen toimintaa kohti keskinäistä yhteyttä. Ekumeeninen toiminta on myös palvelua ja todistusta.

Suomen evankelis-luterilainen kirkko julkaisi Ekumeenisen strategiansa Meidän kirkko – Ykseyttä etsivä yhteisö 13.5.2009 Helsingissä.

Ekumeenisen työn tuloksena Suomen evankelis-luterilainen kirkko on solminut sekä suoraan että kansainvälisten kirkkoliittojen jäsenenä kristillisten kirkkojen välisiä sopimuksia ja yhteyksiä.

Lähenemisen aika ortodoksien, luterilaisten ja helluntailaisten välillä alkoi 1960–80 -luvuilla. Oppikeskusteluja Suomen ortodoksisen kirkon kanssa on käyty 1980-luvulta lähtien. Baptistien ja vapaakirkkojen kanssa on käyty oppikeskusteluja, ja metodistien kanssa on tehty sopimus.

Luterilaisten suhteet roomalaiskatoliseen kirkkoon ovat hyvät. Vuonna 1999 allekirjoitettua Augsburgin julistusta vanhurskauttamisopista on pidetty perustana suomalais-ruotsalaisessa vuoropuhelussa luterilaisten ja katolilaisten välillä.

Myös ystävyysseurakuntatoiminta on tärkeä osa ekumeenista yhteistyötä.

Maailman rukouspäivä

Vuoden 2010 Maailman rukouspäivän ohjelman ovat laatineet Kamerunin naiset. Tampereella rukouspäivän iltaa vietetään Pelastusarmeijassa, Satakunnankatu 27, perjantaina 5.3. kello 19.00 alkaen. Teemana on "Kaikki te, joissa on elämän henkäys, ylistäkää Herraa".

Tilaisuuden järjestää noin 20 naisen tiimi Tampereen seurakunnista ja kristillisistä järjestöistä. Luvassa on iloista musiikkia, yhteistä rukousta, sanaa sekä kansainvälistä tunnelmaa, muun muassa draamaesitys kamerunilaisen nuoren tytön haasteista.

Suomessa järjestettävissä tilaisuuksissa kolehtikohteena vuonna 2010 on Suomen Vapaakirkon kohde, Raamattujen hankkiminen Kiinan kristityille.

Lisätietoa Maailman rukouspäivästä eli Naisten kansainvälisestä rukouspäivästä NNKY-liiton sivuilla www.ywca.fi.

Ekumeeninen vastuuviikko

Kirkkojen kansainvälistä vastuuviikkoa vietetään YK:n päivän ympärillä. Ensimmäisen kerran sitä vietettiin vuonna 1978.

Vuonna 2010 vastuuviikko on 17.–24. lokakuuta.  Vuoden teema on Pyri sopuun – rakenna rauhaa.

Ekumeeninen rukousviikko

Ekumeeninen rukousviikko 2010 kutsui kristittyjä kaikista kirkoista ja tunnustuskunnista yhteen rukoilemaan.

Sata vuotta sitten pidetyn Edinburgin lähetyskonferenssin kunniaksi ekumeniaa juhlittiin Tampereella kokonainen viikko 18–24.1.2010. Viikon teema Te olette tämän todistajat on Luukkaan evankeliumin 24. luvusta.

Ohjelman kokosi Tampereen ekumeeninen työryhmä. Viikon ohjelmaan kuuluivat:

- Tuomashenkiset seurat kristittyjen ykseyden merkeissä Tuomasyhteisössä Aleksanterin kirkon kryptassa
- Arkipäivän messu ja luento Tampereen katolisessa Pyhän Ristin seurakunnassa
- Tule Syttymään! Kristittyjen yhteyden rukousilta, rukousaiheena Tampere ja Kristus-päivä Tampereen Vapaakirkossa
- Jeesus-rukouspalvelus Tampereen ortodoksisessa kirkossa
- Liekki-ilta, kahvihetki, ylistystä, opetusta ja rukousta Metodistikirkossa
- Wake up! Tampereen Helluntaiseurakunnan nuortenilta – rukous ja yhteys

Tampereen seudun ekumeenisella kirkkovaelluksella on jo pitkät perinteet. Vuonna 2010 se kuljettiin rukousviikon päätteeksi sunnuntaina 24. tammikuuta.

Vaellus alkoi Ortodoksikirkosta ja kulki Helluntaiseurakunnan, Metodistikirkon, Vanhan kirkon, Pelastusarmeijan ja Katolisen kirkon kautta Adventtikirkkoon.  

Kuva: Emil Bobyrev

Tampereen ev.lut. seurakunnat, Näsilinnankatu 26, PL 226,  33101 Tampere.
Puhelin (03) 219 0111

Lisää ekumeniasta

http://evl.fi/ekumenia

http://evl.fi/ekumeeninenstrategia

Suomen ekumeeninen neuvosto on kirkkojen ja kristillisten yhteisöjen yhteistyöelin:
http://www.ekumenia.fi

Strasbourgin ekumeeninen instituutti on Luterilaisen maailmanliiton kanssa yhteistyössä toimiva tutkimusyksikkö:
http://www.ecumenical-institute.org