Yhteisvastuu 2010
Yhteisvastuu auttaa Haitia ja köyhiä lapsiperheitä Suomessa
Tämän vuoden Yhteisvastuukeräys aloitettiin Haitissa tapahtuneen maanjäristyksen takia normaalia aikaisemmin. Kerätyt varat on lahjoitettu suoraan Kirkon Ulkomaanavun Haitin katastrofiapuun
Yhteisvastuukeräyksen virallinen aloitus on sunnuntaina 7.2. Keräys täyttää 60 vuotta. Tämän vuoden avun saajia ovat vähävaraiset lapsiperheet Suomessa ja Haitissa.
Kotimaassa erityiskohteena on Lapsiperheiden ruokaturva -hanke, jonka toteuttamisesta vastaavat Marttaliitto ja Marthaförbundet.
Haitissa Kirkon Ulkomaanapu organisoi keräysvaroilla ruokaturvan kehittämistä köyhyyden ja luonnonmullistusten runtelemassa maassa.
Yhteisvastuutapahtumia Tampereen seurakunnissa
Suomen suurin kansalaiskeräys
Yhteisvastuukeräys on Suomen suurin vuosittainen kansalaiskeräys. Noin 40 000 vapaaehtoista jalkautuu listoineen ja lippaineen yleisön joukkoon ympäri Suomen.
Perinteikäs listakeräys on saanut rinnalleen uusia, toinen toistaan kekseliäämpiä keräystapoja. Vuosittainen keräystuotto on 2000-luvulla ollut noin viiden miljoonan euron luokkaa.
Yhteisvastuukeräyksen esimiehenä toimii arkkipiispa Jukka Paarma ja suojelijana presidentti Tarja Halonen.
Kirkon Ulkomaanapu toimittaa hätäapua Haitiin
Kirkon Ulkomaanapu on aloittanut avustustyön Haitissa heti maanjäristyksen tapahduttua. Ulkomaanavun ja sen kumppaneiden työntekijät selviytyivät järistyksestä. Työtä Haitissa johtaa suomalainen Sylvia Raulo. Kirkon Ulkomaanapu lähettää Haitiin lisää avustustyöntekijöitä. Avustustyön käynnistämiseen Kirkon Ulkomaanapu on myöntänyt 150 000 euroa hätäapua.
Maanjäristys on aiheuttanut pahaa tuhoa maan pääkaupungissa Port-au-Princessä. Kuolonuhrien määrän arvioidaan nousevan useisiin tuhansiin. Sähköt, vesi ja tietoliikenneyhteydet ovat tällä hetkellä poikki. Jo tapahtuneiden kahden voimakkaan jälkijäristyksen lisäksi uusia pelätään.
”Tilanne Haitissa on erittäin vaikea ja avustustyö pitää saada nopeasti käyntiin. Ihmiset tarvitsevat ensiapua, vettä, ruokaa, suojaa ja huopia. Ryhdymme toimittamaan niitä välittömästi, ja tarvitsemme suomalaisilta tätä varten tukea”, humanitaarisen avun yksikön päällikkö Maritta Niskanen-Tamiru kertoo.
Ihmiset voivat jo nyt lahjoittaa Haitiin Yhteisvastuun kautta
Yleisö voi lahjoittaa Haitiin jo nyt Yhteisvastuun kautta: www.yhteisvastuu.fi. Yhteisvastuukeräyksen virallinen avaus on 7. helmikuuta. Sitä ennen tulleet lahjoitukset ohjataan lyhentämättöminä Kirkon Ulkomaanavun Haitin työhön.
Avustustili: Yhteisvastuukeräys Nordea 208918-6775
Lisätietoja: www.yhteisvastuu.fi